Hallitus ja muu tiimi

 

Hallitus vuodelle 2016

Puheenjohtaja

MMK, artisti ja juontaja Kana eli Marianna Alanen

Mina ja dogit

Marianna Alanen on Helsinkiläinen eläinten ystävä. Monet muistavat hänet myös taiteilijanimestä Kana ja suosituista lastenohjelmista ja juonto- sekä laulukeikoilta viime vuosilta. Hänellä on kaksi espanjalaista rescue-koiraa: Princess Benalmádenan tarhalta ja Annie Los Barrioksen tappotarhalta ja hän on osallistunut ennen Dog Force Onen perustamista aktiivisesti Espanjan Katukoirat Ry:n toimintaan. Marianna haluaa toiminnallaan edistää ihmisten tietämystä eläinten hyvästä kohtelusta ja osoittaa, että pienelläkin avulla on suuri merkitys taistelussa eläinten hyvinvoinnin puolesta yli valtioiden rajojen.

Marianna käy säännöllisesti Espanjassa Dog Force Onen avustuskohteissa kartoittamassa tilannetta ja viemässä avustuksia sekä tapaamassa tarhojen vapaaehtoisia.

Koirien lisäksi Mariannalla on kaksi pientä lasta. Juontokeikkojen lisäksi häntä työllistää oma koiravarustetuotanto Kana Collection. Löydät Kanan upeat pannat ja muut koiranvarusteet osoitteesta www.kanacollection.com

Sihteeri ja rahastonhoitaja Piia Kinnunen

dfo-piiaPäätoimisesti tietoturva-alalla työskentelevä yo-merkonomi Piia Kinnunen asuu perheineen Espoossa. Piia hoitaa tarkasti Dog Force Onen rahastoa ja toimii yhdistyksen sihteerinä. Hänen kotonaan telmii kahden ihmislapsen lisäksi Triple A:n tarhalta kotoisin oleva espanjalainen rescue-koira Golfo. Hyväsydäminen Piia rakastaa eläimiä ja on aina valmis auttamaan olipa kyseessä sitten parin tuhannen koiranruokakilon kuljettaminen puolen Suomen halki tai soittaminen lähimpään pankkiin.

Piia käy mahdollisuuksien mukaan Espanjassa yhteistyökohteissamme ja on menettänyt sydämensä koirien lisäksi erityisesti aaseille ARCH:n rescue-keskuksessa. Piia on loistava ruoanlaittaja ja hänen eväistään nauttivat niin koirat kuin ihmiset. Kotitekoiset koirankeksit ja herkulliset leivonnaiset tekevät aina kauppansa Dog Force Onen tapahtumissa.

Kaiken tämän lisäksi tehokas Piia ehtii vielä pitää omaa pientä Dermika-tuotteiden kosmetiikka-alan yritystä.

Varapuheenjohtaja, hallituksen jäsen Jon Wesamaa

Jon on helsinkiläinen yrittäjä, jonka sydäntä lähellä ovat eläimet, erityisesti koirat. Jon haluaa kannustaa kaikkia miehiä mukaan eläinten auttamiseen, koska kunnon mies pitää huolta heikommista.

 

Muu tiimi

Webmaster Lotlmta Multimäki

Mediatekniikan insinööri Lotta Multimäki vastaa Dog Force Onen nettisivujen ylläpidosta ja visuaalisesta ilmeestä. Lotta omistaa kotimaisen rescue-narttu Sirun ja haluaa auttaa omalla osaamisellaan hädässä olevia koiria. Lotta on lahjakas web-designer ja hänen yrityksensä Whole Lotta Design Tmi tuottaa nettisivuja ja muuta hienoa myös muille asiakkaille. Lisätiedot: www.wholelottadesign.com

 

 

 

 

Hovikuvittaja Jasu KokkonenKuvittaja

Dog Force One ry:n maskotin ilmeestä ja touhuista vastaa superlahjakas sarjakuvataiteilija Jasu Kokkonen. Jasu tekee upeita näköispiirroksia koirista myös tilauksesta. Taiteilijamme elämää sulostuttaa musta koirakaunotar Kira.

 

 

Aktiivijäsenet

Dog Force Onen aktiivijäsenillä on tärkeä rooli yhdistyksessä. Kukin aktiivi hyödyntää omaa erikoisosaamistaan resurssiensa mukaan ja pääsee näin konkreettisesti auttamaan hädän alaisia koiria, kissoja ja hevosia. Aktiivijäsenet voivat halutessaan edustaa yhdistystä messuilla ja muissa tapahtumissa.